keskiviikko, 15. toukokuu 2019

Kerholaisten upeita käsitöitä

Taas kerran voi olla ylpeä mahtavista kerholaisista, jotka tekivät kevään kerhoissa todella upeita käsitöitä.

Pienempien kanssa teimme todella ihania keppihevosia ja yksi keppikoirakin mahtui joukkoon. Keppihevoset lapset suunnittelivat itse.

Isompien kanssa myös tehtiin tänä keväänä kaikki käsityöt niin, että kerholaiset saivat ensin suunnitella paperille omat käsityönsä ja samallla he kirjoittivat listan tarvittavista materiaaleista. Minä tämän jälkeen hankin tarvittavat materiaalit, sitten päästiin tekemään mitä upeimpia käsitöitä. 

-Saara- 

 

IMG_20190212_124820.jpgIMG_20190218_141714.jpgIMG_20190319_135616.jpgIMG_20190312_143359.jpgIMG_20190312_143341.jpgVanamon%20tyyny%20ja%20Eiran%20yksisarviIMG_20190319_152515.jpgIMG_20190319_152642.jpgIMG_20190319_132436.jpg

maanantai, 28. tammikuu 2019

Retki mäenlaskuun

Viime viikolla kävimme Keihärinkosken kerhon kanssa mäenlaskussa. Liukurit ja kelkat luistivat hvyin ja kaikilla oli oikein mukavaa.  Mäenlaskun jälkeen paistoimme makkaraa nuotiolla sekä herkuttelimme mehulla ja pullilla. 

Tämän jälkeen jäi vielä aikaa leikkiä taskulamppupiilosta, ennen kerhon loppumista. 

Makkaran%20sy%C3%B6nniss%C3%A4.jpg

tiistai, 18. joulukuu 2018

KERHOLAISTEN JOULULAHJA TOIVEET

Uno-kortit,vaatteita,kuulokkeet,lumilinko,VHF,rahaa,puhelin,akvaario,PS-4,lahjakortteja ja karkkia.

keskiviikko, 12. joulukuu 2018

Kaikki mukaan jouluiseen kuvakilpailuun!

Muistuttaisimme kaikkia osallistumaan meidän Tärkeintä Joulussani -kuvakilpailuun! 

Kilpailu on avoin kaikille 6-28 vuotiaille, kilpailussa on kolme eri sarjaa ja kilpailuun voit osallistua, joko piirrustuksella tai valokuvalla! 

Kuvat tai kuvan piirrustuksesta voit toimittaa tekstiviestillä tai whatsappilla numeroon 040-832 6576 tai lisäämällä kuvan instagramiin merkinnöillä #tärkeintäjoulussani #viitasaaren4h. Kuvat voi myös lähettää äidin tai isän puhelimesta. 

Mikäli haluat voit myös toimittaa piirrustukset tai kuvat 4H:n toimistolle yhteystietojen kanssa. 

PS. Kilpailussa on mukavat palkinnot!joulukilpailu.jpg

 

 

Tällä viikolla olemme kerhoissa olleet jo kovin joulu tunnelmissa. Olemme tehneet joulukortteja ja koristelleet herkullisia joulupipareita. 

 

IMG_20181211_130513.jpgIMG_20181211_130649.jpgIMG_20181211_125806.jpg

torstai, 22. marraskuu 2018

Tärkeintä joulussani -kuvakilpailu

Tänään 22.11. käynnistyy Viiitasaaren 4H:n kuva kilpailu. Kilpailun aiheena on tärkeintä joulussani, kilpailuaika on 17.12 asti. Kilpailuun voivat osallistua kaikki 6-28 vuotiaat. Kilpailusarjoja on kolme 6-12 vuotiaat, 13-19 vuotiaat sekä 20-28 vuotiaat. 

Kilpailuun voit osallistua valokuvalla tai piirrustuksella. Kilpailutyöt voit lähettää whatsapp - tai tekstiviestinä numeroon 0408326576 tai vaihtoehtoisesti lisäämällä kuvan instagramiin tunnisteilla #tärkeintäjoulussani #viitasaaren4h

joulukilpailu.jpg